GOLDEN RETRO- yhteislauluristeily 2022

GOLDEN RETRO- yhteislauluristeily 2022
Vikinglinen M/S Glorylla

Syksyllä 2022 Helluntaiseurakuntien musiikki ry on 13. kerran järjestämässä perinteistä hengellisen musiikin yhteislauluristeilyä! Se tehdään 5. – 6.11.2022 Turusta. Tänä vuonna laulutapahtumaan lähdetään Vikinglinen uudella, upealla M/S Glorylla. M/S Glory tuli liikenteeseen maaliskuussa 2022.

Erona edellisiin yhteislauluristeilyihin on nyt se, että matka alkaa lauantaina 5.11.Turun Satamasta aamulla jo klo 8.45. Turkuun palataan sunnuntaina 6.11. aamulla klo 7.50! Sunnuntaina on siten aikaa palata kotiin, vaikka vähän kauemmaksikin.

Musisoimassa ja laulattamassa ovat trubaduuri Reijo Blommendahl & Isin tytöt Nina Kestilä,  Heli Nironen,  Nea Pakkasvirta ja Pia Lewis,  oopperalaulaja Tiina Sinkkonen, musiikkipedagogi Sini-Ilona Kieksi-Juvonen sekä hengellisen musiikin kävelevä tietotaitopankki, pianisti/sovittaja Seppo J. Järvinen.  Laulun vauhdittajana toimii reipas Joy-band ja äänentoistosta huolehtii taitavasti Heikki Ekqvist. HSM:n omaa väkeä nähdään myös risteilyllä tuttuun tapaan.

Tietoa risteilyn hinnoista löytyy nettisivuiltamme www.hsmry.fi. Tulosta juliste tästä.

Ilmoittautumiset ke 27.7. alkaen yhteislauluristeily@gmail.com/ 046-6229444 Mirjam Hieta-Koivisto.

 

järj. HSM ry:n kanssa yhteistyössä ovat AIKAMEDIA ja ISOKIRJA!

 

YHTEISLAULURISTEILYN HINNASTO 5.11.–6.11.2022

Premium-luokassa 2 henk/hytti 195€/ henk (sisältää meriaamiaisen myös su aamuna)

Seaside double-luokassa 2 henk hytissä 155€/henk.

Seaside 4 -luokassa 1 henk/ hytti 155€/henk.
Seaside 4-luokassa 2 henk/hytti 135€/henk.
Seaside 4-luokassa 3 henk/hytti 125€ henk.
Seaside 4- luokassa 4 henk/hytti 115€/henk

Inside 4 -luokassa 1 henk/ hytti 140€/henk.
Inside 4 -luokassa 2 henk/hytti 120€ /henk
Inside 4 – luokassa 3 henk/hytti 100€ / henk.
Inside 4 – luokassa 4 henk/hytti 90€/ henk

Inside 2 – luokassa 1 henk / hytti 145€/henk.
Inside 2 – luokassa 2 henk / hytti 125€/henk

Inside double-luokassa 1 henk./ hytti 150€/ henk.
Inside double-luokassa 2 henk./ hytti 130€/ henk.

Allergia ja invahyttejä on myös saatavilla.

Lapsialennukset:
12 – 17 v. LISTAHINNASTA VÄHENNYS 20€/LAPSI
6 – 11 v. maksetaan 18€/LAPSI

6–11 v. lapsia ei lasketa hyttihenkilöiksi. Esim. hytissä 2 aikuista ja yksi 6–11 v. lapsi, niin aikuiset hinnoitellaan 2 henk/hytti kategorian mukaan.
Lapset eivät siis maksa hytistä vaan 18€ maksu on ruokamaksu.

Hinta sisältää: laivamatkan, valitussa hyttiluokassa, meriaamiaisen (la aamu), Syysbuffet- ruokailun, auditoriossa väliaikatarjoilun sekä yhteislauluristeilyohjelman
Lisämaksusta: Meriaamiainen su aamuna alk. klo 6.30 Turkuun palattaessa 15€/henk.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan 27.7. alkaen.

Kysymys: Voiko osallistua ohjelmaan, jos varaa paketin Vikingiltä suoraan?
Vastaus: Kyllä voi, maksu Hsm:lle on silloin 40€/henk. ( sis. ohjelman ja kokouskahvitarjoilun)

VARAUKSET:
yhteislauluristeily@gmail.com tai puh. 046-6229444 Mirjam Hieta-Koivisto
HUOM! Varausmaksu 40€/ hlö maksetaan, kun olet saanut vahvistuksen matkasta sähköpostiisi. Loppuosan eräpäivä 5.10.2022.

 

YHTEISLAULURISTEILY RETRO 70s80s TURUSTA.

HUOM! Yhteislauluristeily toteutetaan näillä näkymin 30. – 31.10. 2021.

Tervehdys!

Takanamme ja edessämme on poikkeukselliset 1,5 vuotta maassamme. Aikaa on vahvasti leimannut erilaisten tapahtumien peruuttamiset ja siirtämiset koronan vuoksi. Myös Yhteislauluaristeilyä on jouduttu siirtämään eteenpäin. Kuitenkin ilolla voimme ilmoittaa, että uusi aika Yhteislauluristeilylle Retro70s80s on nyt Syksyllä 2021: 30. – 31.10. 2021 JHS.

Haluamme katsoa tulevaisuutta luottaen, että ensi syksynä olemassa oleva tilanne on kaikesta huolimatta jo väistynyt. Olemme iloisia kiinnostuksestanne yhteislauluristeilyämme Retro70s80s. kohtaan ja tulemaan mukaan laulamaan ensi syksynä! 

Siunaavin ja varjelevin terveisin
Helluntaiseurakuntien musiikki ry
Yhteislauluristeily tiimi
Pirkko Hyttinen, pj 

– – –

Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n perinteinen yhteislauluristeily Turusta toteutetaan M/S Viking Gracella la 30.10. – su 31.10.2021. Lähtö la klo 21.00 ja paluu su klo 19.50. Syksyllä tehtävä risteily on jo 12. kerta.

Yhteislauluristelyn RETRO 70s80s ohjelma kulkee retromuusikkojen ja retrolaulujen hengessä! Elokuun 2020 Iso Kirjan Retrofestivaalin siirtyessä elokuuhun 2021, yhteislauluristeily tulee jatkamaan ansiokkaasti retrotapahtumien ketjua. 

Retro 70s-80s yhteislauluristeilyllä mukana laulamassa ja laulattamassa mm. Lasse Heimonen, Tapio Heikkinen, Helmenkalastajat, Lähettiläät ja Lasse Vainiomäki, Leo Kunnas, Pentti Oikarinen, Pirkko Hyttinen, Markku Sandberg, Juhani Vuorinen ym.

Syksyn tautitilanne lokakuun lopussa Suomessa on vielä kysymysmerkkinä, mutta risteily toteutuu jHs!  Yhteislauluristeilylle ilmoittautumisen voi sen vuoksi  tehdä nyt matalalla kynnyksellä eli alustavalla ilmoittautumisella ilman ennakkomaksua! Ilmoittaudu siis heti ennakkovaraamalla paikkasi. 

Ilmoittautumiset: 
yhteislauluristeily@gmail.com
puh. 046 622 9444/Mirjam Hieta-Koivisto ma 26.7. alkaen. 

HUOM! Risteilylle mahtuu vain rajallinen määrä osallistujia ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. VIKINGlinelle kunnia-asia on ylläpitää hygienia ja turvaohjeistukset korkeatasoisina ja taata näin risteilymme turvallisuus.
Paikka varmistuu maksamalla 30€ varausmaksu (ilm.myöh. ennakkoilmoittautuneelle sähköpostitse) MENNESSÄ. Maksua ei palauteta, jos matka peruutetaan (paitsi jos koronatilanteen takia viranomaiset/laivayhtiö näin päättää).

LÄHDE MUKAAN!

Yhteistyössä HSM:n kanssa risteilyn järjestämisessä ovat:
Retro 70s 80s toimikunta,
Aikamedia
Iso Kirja

YHTEISLAULURISTEILYN HINNASTO

Premium-luokassa 1 henk./hytti 255€/henk.
Premium-luokassa 2 henk/hytti 170€/ henk

Seaside double-luokassa 2 henk hytissä 150€/henk.

Seaside 4 -luokassa 1 henk/ hytti 150€/henk.
Seaside 4-luokassa 2 henk/hytti 130€/henk.
Seaside 4-luokassa 3 henk/hytti 120€ henk.
Seaside 4- luokassa 4 henk/hytti 110€/henk.

Inside 4 -luokassa 1 henk/ hytti 135€/henk.
Inside 4 -luokassa 2 henk/hytti 115€ /henk
Inside 4 – luokassa 3 henk/hytti 100€ / henk.
Inside 4 – luokassa 4 henk/hytti 85€/ henk.

Inside 2 – luokassa 1 henk / hytti 140€/henk.
Inside 2 – luokassa 2henk / hytti 115€/henk.
Allergia ja inva hyttejä voi kysellä myös.

Lapsialennukset:
12 – 17 v. LISTAHINNASTA VÄHENNYS 20€/LAPSI
6 – 11 v. hinta 17€/LAPSI

6 -11 v. lapsia ei lasketa hyttihenkilöiksi. Esim. hytissä 2 aikuista ja yksi 6 -11 v. lapsi, niin aikuiset hinnoitellaan 2 henk/hytti kategorian mukaan.
Lapset eivät siis maksa hytistä vaan 17€ maksu on ruokamaksu.

Kysymyksiä:
Mitä hinta sisältää?
Hinta sisältää laivamatkan, hytin, meriaamiaisen, Gracen buffet-ruokailun, auditoriossa väliaikatarjoilun sekä yhteislauluristeily-ohjelman.

Voiko osallistua ohjelmaan, jos varaa paketin Vikingiltä suoraan?
Vastaus: Kyllä voi, maksu Hsm:lle on silloin 40€/henk. (sis. ohjelman ja kokouskahvitarjoilun)

Hallitukseen uusia jäseniä

Vuosikokous 5.9.2020 Lahdessa valitsi hallitukseen kaksi uutta jäsentä: Eija Rusi-Rodriguez Lahdesta ja Lasse Vainiomäen Tampereelta. Toivotamme uudet hallituksen jäsenet lämpimästi tervetulleiksi musiikkityöhön!

Samalla kiitämme sydämestä Karen Hagqvistia ja Jarkko Makkosta, jotka monen vuoden ajan ovat antaneet tärkeän ja hengellisen musiikin tulevaisuutta rakentavan panoksensa Hsm ry:n hallituksessa! Olemme myös kiitollisia, että molemmat ovat edelleen käytettävissä erityistehtävissään HSM:n uudessa PLUStiimissä!

Hsm ry hallitus:
Pirkko Hyttinen, pj
Markku Sandberg, vpj
Esa Haikonen
Piritta Poutala
Eija Rusi-Rodriguez
Lasse Vainiomäki
Juhani Vuorinen, sihteeri

PLUStiimi

HSM pyrkii laajentamaan auttavaa ja palvelevaa osaamistaan musiikintekijöiden ja seurakuntien suuntaan.

Tiimiin kuuluvat tällä hetkellä: Irmeli Kempas, nuottimyynti, Matti Pesonen, rahastonhoitaja, Jarkko Makkonen, äänentoisto, Karen Hagqvist, IT- osaaminen, Mirjam Hieta-Koivisto, yhteislauluristeilyt.