Palvemassa seurakuntia ja niiden musiikkiväkeä

Back to Top

Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n kannanotto

Musiikki antaa mahdollisuuden ylistää, julistaa, lohduttaa, virkistää ja opettaa Jumalan sanaa. Olemme huolissamme seurakuntamusiikin jatkuvasta yksipuolistamisesta, joka vähättelee musiikin ääretöntä rikkautta.  Olemme huolissamme siitä, että seurakuntamusiikin monipuolisuuden sijaan on nousemassa asenteita, jotka ovat enenevästi rikkomassa ja loukkaamassa musiikkiväen tuntoja sekä heidän palvelutehtävänsä toteuttamista seurakuntayhteisöissä.

Jumalanpalvelusmusiikkia on seurakuntayhteisössä hälyttävästi kavennettu. Musiikille asetetaan perusteettomia rajoja laadusta välittämättä ja yksipuolisten näkemysten pohjalta.  Yhteen jumalanpalveluskokonaisuuteen mahtuu mielestämme monenlaista musiikkia.
Seurakunnissa tarvitaan nyt kriittistä ja laaja-alaista keskustelua vastuunkantajien ja musiikkiväen kesken.

Olemme huolissamme myös siitä, että uskoontulleita ammattimuusikoita on tällä hetkellä löytänyt tiensä  seurakuntayhteisöihin varsin vähän, huolimatta musiikkiammattilaisten määrän kasvusta. Samalla musiikin laaja-alainen tuntemus ja osaaminen menetetään.

Psalmit kehottavat meitä laulamaan, veisaamaan ja ylistämään. Monipuolinen musiikki heijastaa ihmisen koko tunneskaalaa, mikä ilmeneekin Psalmien perusteemana.
Seurakuntamusiikin kapea-alaistaminen on Jumalan luomistyön aliarvioimista.

Seurakunta on – ja sen on tarkoitus olla –  heterogeeninen yhteisö. Tämän näkyminen on oltava luonteva lähtökohta seurakuntamusiikissa.  Monipuolisuuden toteuttaminen vaatii ymmärrystä siitä, että Jumala on luonut meidät yksilöiksi.

Maailman Terveysjärjestö WHO on huolissaan: kovaääninen musiikki uhkaa kuuloa

WHO:n mukaan vaarassa ovat erityisesti 12–35-vuotiaat, joista noin puolet kuuntelee musiikkia liian kovalla matkapuhelimistaan tai muista laitteista. Lisäksi muun muassa konserttien liian kovaääninen musiikki uhkaa kuuloa.
Maailman Terveysjärjestön määritelmään mukaan melu on epätoivottava ja terveydelle haitallinen ääni. Melun vaikutus kasvaa sitä mukaa, kun melussa vietetty aika pitenee. Kun esim. desibelimäärä nousee kolmella, turvallinen melussa oloaika puolittuu. Esimerkiksi yli sadan desibelin melussa voi turvallisesti oleskella ilman kuulonsuojaimia vain muutamia minuutteja kerrallaan.

WHO suosittelee korvatulppien käyttöä kovaäänisessä ympäristössä sekä säännöllisiä kuulontarkistuksia. (STT 2015.)

Soiko seurakunnissamme musiikki liian voimakkaana?
Helluntaiseurakuntien Musiikki ry:n (HSMry:n) äänentoistovastaavan Jarkko Makkosen mielestä WHO:n huoli on todellinen ja koskee seurakuntiamme. Ongelmia ei niinkään tule sunnuntain päiväkokouksissa, mutta suurtapahtumat, konsertit ja nuorten tilaisuudet ovat haastavia, koska osa kuulijoista haluaa musiikin tulevan lujempaa ja osa toivoo musiikin tulevan hiljempaa.
– Tampereen Helluntaiseurakunnassa tuli jo vuosia sitten tarve määrittää äänenkäytön rajat, muutama ylilyönti sai sen aikaan, kertoo Makkonen. – Tuli myös huoli: entä jos meidän tilaisuudessamme joku saa kuulovaurion? Tutkin asiaa, ja Musiikki- ja viihdealan meluntorjuntaohjeen mukaan teimme sopivan ohjeistuksen, jonka vanhimmisto hyväksyi käyttöömme. Tämän jälkeen on oltu tyytyväisiä, jopa nuortenilloissa, hymyilee Makkonen. Toivon, että myös muut seurakunnat toimivat näin. Apua saa HSMry:ltä tai muilta alan ammattilaistahoilta.

Tilaajan ongelma
Jarkko Makkonen muistuttaa, että konsertin järjestäjällä on vastuu ja artistin pitää kunnioittaa järjestäjien asettamia rajoja. Tilaisuuden mainoksessa voisi olla maininta korvatulppien käyttämisestä ja yleisön kannattaa myös pohtia, millaiseen konserttiin on menossa.
– Kun tilaaja, yleisö ja bändi kohtaavat, ollaan hyvin maalissa.

Markku Sandberg

Lisätietoa:
http://www2.siba.fi/harjoittelu/img/meluntorjuntaohjedirsov.pdf
https://fi.wikipedia.org/wiki/Melu

Monenlaista balanssia tarjolla musiikissa

Elävä musiikki tuottaa erilaisia kuulokuvia riippuen esittäjästä, paikasta, kuulijasta ja äänentoistoa hallinnoivasta miksaustavasta. Mitä tarjoillaan kuultavaksi? Aina kuulokuvasta ei voi päätellä, millaiseksi se oli alun perin tarkoitettu.

Peipon balanssi

Alkukesästä lintujen laulamisinto on parhaimmillaan ja niiden konsertti on kuulijan ulottuvilla pienen pysähtymisen ja hiljentymisen myötä. Itävallassa muutama kesää sitten suuren ulkoilma-auditorion lavalla soi Mozartin pianokonsertto. Pianisti ja orkesteri soittivat. Musiikki välittyi avoauditorion ylempiin osiin äänentoiston avulla. Kesken soittoa ylimmän katsomon reunalle lennähti peippo. Hetken kuunneltuaan se alkoi viritellä omia soolojaan Mozartin rinnalle, kuin olisi ollut suvereenina osana sävellystä. Mitä runsaammin ja heleämmin pianon kuviot soljuivat, sitä innokkaammin ja koreammin peippo heitti vastamelodioitaan ilmoille. Yleisö oli haltioissaan ja niin tuntui peippokin olevan. Sävellajien käsittely sillä oli vapaata ja yllättävää. Epäilemättä peippo päihitti kekseliäisyydessään Mozartin. Luonto, Mozart ja äänentoisto olivat balanssissa.

Ääni hallintaan

Kesä on hengellisten juhlien aikaa, joita vietetään myös ulkoilmatapahtumina. Niissä musiikki ja ääni sitten rajoittuvat harvoin sinne, minne pitäisi, vaan tunkeutuvat hallitsemattomasti sinnekin, missä niitä ei välttämättä haluta kuulla. Koko tapahtuman keskinäinen äänibalanssi on löytämisen väärtti.

Balanssi hakusessa

Musiikkitilaisuuksista yleisö löytää ne, joissa esiintyjien joukko herättää kiinnostusta. On hyviä solisteja ja soitinarsenaali kunnioitettavan monipuolinen. Näitä mennään kuuntelemaan! Kuulijan odotusarvo on korkealla ja lavakattausta katsellessa hänelle syntyy ennakkokäsitys tulevasta kuulokuvasta.
Musiikin rävähtäessä ilmoille näkeminen ja kuuleminen osoittautuvat sitten eripariksi. Jos oltiin tultu kuulemaan lahjakkaiden solistien persoonallista tulkintaa, kuulokuva tarjoaakin jotain muuta. Pääosissa ovat musiikin matalat alueet, rytmityksen rankka pakkopaita sekä diskantin metallikas, korville kilahtava kireys. Volyymia kyllä löytyy yli kuulonhuoltoliiton antamien suojarajojen, mutta ei musiikin keskialueelle, jossa ihmisääni paljolti operoi. Lavalla olevasta näkymästä voi päätellä, että laulajat kyllä ponnistelevat sinnikkäästi, mutta ilmaisu ei kanna lavan reunaa kauemmas. Solistit jäävät sivuosaan, koska kuulokuvassa heille ei jää muuta kuin kalpean kapea äänitila.

Kuulokuvan rakenne säilyy lähes ennallaan, vaikka laulut ja laulajat vaihtuvat. Balanssin merkitys tarjonnassa on sivuutettu.

Näkö- ja kuulokuva sama

Toisessa tilaisuudessa laulusolistit ja soittajat herättävät myös kiinnostusta. Tullaan kuulolle ja odotetaan parasta.

Soitto säkenöi esiin vahvalla otteella ja valmistaa tilaa laulajille. Musiikin myötä hetki avautuu odotetulle sanomalle, jonka armoitetuiksi kanaviksi laulajat osoittautuvat. Laulussa alkaa hehkua iankaikkisen elämän energia ja soittajat elävät täyspainoisesti mukana tässä evankeliumin ilotulituksessa. Kuulokuvassa on tilaa kaikille! Kuulijankaan ei tarvitse hapuilla sanojen ja äänten viidakossa, päästäkseen jyvälle, mistä on kyse. Musiikki avautuu kaikkine vivahteineen ja väreineen kuljettaen kuulijaa hengellisen elämän moninaisiin näköaloihin.

Kuulokuva rakentuu hengellisessäkin musiikissa sen mukaan, mikä koetaan tärkeimmäksi ja miten se halutaan tarjoilla.

Pirkko Hyttinen, dipl. pianisti
Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n pj

Julkaistu RV-lehdessä syksy 2015

kuva: Wikimedia Commons

Hoosiannasta joululauluihin

Hoosianna -hymni kuuluu tunnettavuudessaan hengellisten laulujen kärkeen. Sen tuntevat hekin, jotka eivät varsinaisesti muuten ole orientoituneet musiikkiin. Hoosianna on olennainen osa adventtia ja se on ei-kaupallinen lähtölaukaus jouluun.

Hitti yli 200 vuoden takaa

Hoosianna -hymni sai alkunsa saksalaisen papin, pedagogin ja säveltäjän Georg Joseph Vogler (1749 -1814) kynästä v. 1795. Säveltäjänä Vogler harrasti yksinkertaisia laulusävelmiä. Hymni tunnetaan erityisesti Suomessa ja Ruotsissa, mutta nykyisin se löytyy myös Norjan virsikirjasta.

Kerran vuodessa

Hoosianna lauletaan kerran vuodessa – pääosin yhden ainoan kerran – ensimmäisenä adventtina, kahden tunnin sisällä Suomen kirkoissa ja seurakunnissa. Se on yhteislaulujen valiokärkeä, kestosuosikki, joka vetää kansaa kirkkoon taas tänäkin vuonna. Hoosianna on adventin yhteisen kokemisen huipentuma. Traditionaalisen kuorosovituksensa ansioista kuoroihmiset taitavat sen stemmat. Mahtinsa laulu saa, kun yleisö tempautuu laulamaan sitä kuoron nosteessa.
Suomessa sitä on laulettu 1800-luvulta lähtien. 1970-luvulle asti se kuului koulujen aamunavauksiin adventtia edeltävänä arkipäivänä. Edelleen sillä on paikkansa adventtina monen koulun ohjelmassa.

Uutiskynnyksen ylittäjä

Sen kesto on kolme ja puoli minuuttia. Alkuperäinen sovitus on ollut käytännössä kiveenhakattu. Siitä ei ole tehty muita merkittäviä sovituksia. Vaikka virsien suosio muuten on viime vuosina kokenut revanssiin, taltiointi-into Hoosiannasta on ollut olematonta, eikä sitä juuri löydy äänitteiltä. Se on elänyt vakaasti livenä, yhteislauluna.
Vuosittain Hoosianna ylittää myös uutiskynnyksen ylen uutisissa.

Auta, pelasta

Hymnin teksti perustuu hepreankieliseen huudahdukseen: oi auta, oi pelasta. Hoosianna – sanaa käytettiin kuitenkin jo varhain myös kuninkaille, Jumalalle ja erikoisesti odotetulle Messiaalle osoitettuna ylistyshuutona. Hoosianna – huudahdusta käytetään muidenkin hengellisten laulujen teksteissä. Voglerin sävellyksen koko teksti sen sijaan on suoraan evankeliumien kertomaa tilanteesta, jossa Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Kansa julisti hoosianna – huudoillaan Hänet kuninkaakseen, Messiaaksi.

Ylistyslaulu Hoosianna

Tuntemattoman kääntäjän suomennos on erinomaisen onnistunut. Se taipuu helposti melodiaan ja rytmiin. Kuoron intro alkaa miesten hoosianna – fanfaarilla, johon naisten liittävät oman pehmeämmän osuutensa. Siitä intoutuu marssi liikkeelle. Sanojen ryhdikkyys melodiarytmissä antaa majesteetillisen riemulaulun raamit laulajille. Tietä valmistetaan Daavidin pojalle! Laulu enteilee nousua ja toistuva Hoosianna alkaa soida avaran linjakkaana. Se avaa sydämen ja kohottaa äänen huikeaan ylistyshuutoon. Tuolla ylistyksen huipulla laulaja viipyisi pitempäänkin, siksi sen kertaus on myös sisäisen virityksen sanelemaa. Sieltä laulu palaa taas alkumarssiin uskoen, että Hän on se, joka tulee Herran nimeen. Loppusoitto kuittaa kokonaisvaltaisen kokemuksen.
Hoosianna ei ole vain traditio, se on ilmiö.
Sen jälkeen on sitten joululaulujen aika vyöryä ja täyttää kirkot, torit ja marketit.

Pirkko Hyttinen, dipl. pianisti
Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n pj

Julkaistu RistinVoitto lehdessä 2012

Äänentoiston vaiheista

Äänentoiston vaiheista

Sata vuotta äänellä

Satavuotias helluntaiherätys on edennyt pitkän matkan äänen kuulumisen osalta helluntaisanomaa julistaessaan ajan saatossa. Alkuaikojen pirttikokouksissa puhe- ja lauluääni riitti sellaisenaan. Kokoustilojen ja väkimäärän kasvaessa puhujalla piti olla myös äänenvoimaa, jotta kansa voisi kuulla. Ääneltään kovin hiljaisia ei puhujan paikalla useinkaan nähty. Evankelistat olivatkin muodoltaan kookkaita, vahvoja – äänen resonanssi kohdillaan. Heidän puheensa kantoi kevyesti suurenkin rukoushuoneen takapenkille asti.

Sähköinen toisto itsestäänselvyys 

Tänään Keuruun kesäkonferenssin, niin kuin minkä tahansa suurjuhlien, koko ohjelmatoimi perustuu sähköiseen äänentoistoon. Tänä vuonna Keuruulla soi akustisesti ainoastaan soittokunnan Sata lasissa – järven rannalla.

Äänentoisto parhaimmillaan, kun sen olemassaoloa ei huomaa.

Sanonta pitää paikkansa. Konferenssin kokoisessa, laajentuvassa tapahtumassa tarkoituksenmukaisen äänentoiston ylläpitäminen ja kehittäminen on kuitenkin jatkuva haaste. Jatkuva siksi, että yhteiskunnassamme äänitasot nousevat kaiken aikaa. Kaikki haluavat tulla kuulluksi!

Juhannuskonferenssissa Ison-Kirjan kenttää reunustaa nyt jo viisi erikokoista ohjelmatelttaa sekä rekkalava. Ohjelmatoimintaa on kaikissa ja parhaimmillaan yhtäaikaisestikin.  Oman lisänsä äänimaailmaan antavat vielä ravitsemusteltat ja Missioteltta – ilman äänentoistoakin.  Äänentoisto kun ei kunnioita telttakangasta vaan kantaa rajattomasti ympäristöönsä. Tilanne johtaa helposti ylilyönteihin, jos ei huomioida äänen tunkeutumista myös naapuritelttoihin. Sen aiheuttamaan häirintään on pyrittävä löytämään apuja, jotta kaikilla olisi riittävästi myös ns. äänitilaa.  Muuten käy helposti niin, että kaikissa ohjelmatilanteissa vain nostetaan äänenvoimaa ja tuloksena on yhä kasvava kakofonian koko alueelle. Se puolestaan luo rauhattoman ja kestämättömän äänimaailman.

Kehittämisen keinoja

Konferenssitoimikunta on tietoisesti seurannut tilanteen kehittymistä.  Tärkeä askel kehittämisen mahdollistamiselle oli Seppo Saranpään tuleminen konferenssin päämiksaajaksi muutama vuosi sitten. Hänen osaamisellaan ja taidoillaan on rakennettu pitkäjänteisesti konferenssin koko alueen äänentoistoa toimivampaan suuntaan. Lisäksi kaikissa ohjelmateltoissa ovat palvelemassa miksaajavastaavat, joiden tehtävänä on ollut hallita äänitasot myös silloin, kun paikalla on vieraileva, musiikkiryhmän oma miksaaja. Miksaajavastaavilla päivittävät käytännön pelisäännöt palaverissaan konferenssin alussa.

Äänivalvojat     

Äänivalvojan nimeäminen konferenssin akuutteihin äänitilanteisiin on rakentanut kokonaisuutta ruohonjuuritasolla. Pasi Joensuun jälkeen kentällä on äänivalvojana palvellut Lassi Hyttinen ja hänen kanssaan nyt lisäksi Jarkko Makkonen. Jokavuotisissa raporteissaan he ovat yhdessä miksaajavastaavien kanssa kirjanneet ehdotuksia konferenssin äänimaailman parantamiseksi. Tämän vuoden merkittävä tekijä oli rekan miksaajaryhmän mukaantulo äänentoistovastaavien tiimiin ja yhteisen tekemisen ideaan. Se oli hyvä askel eteenpäin.

Kuulemisen suunta

Koko ison äänentoistotiimin yhteiset ponnistelut ovat pitkällä tähtäimellä näyttäneet suuntaa, joka on toivottavasti ollut jo huomattavissa .

Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.  Sana haastaa myös: Jolla on korvat, se kuulkoon! Kuulon säilyminen on yksi äänentoiston näkökulma.

 

Pirkko Hyttinen, dipl. pianisti
Helluntaiseurakuntien Musiikki ry:n pj

Julkaistu Ristin Voitto -lehdessä kesä 2012

RV: Helluntailaulujen sata vuotta Suomessa

Helluntailaulujen sata vuotta Suomessa

Hengellinen herätysliike on kaikkina aikoina etsinyt ja luonut omannäköiset laulunsa.  Herätys ja laulu ovat kuuluneet saumattomasti yhteen.  Suomessa helluntaiherätyksen innoittamista lauluista syntyi laulukirja, kaksikielinen Helluntailauluja – Pingstsånger. Kirjan kokosi ja julkaisi v. 1912 pastori Gerhard Smidt.

Huolellista työtä

Laulukirja tehtiin melko nopeassa aikataulussa, muttei mitenkään sutaisemalla. Laulujen arvostus näkyy julkaisujäljessä. Lopputulos hämmästyttää edelleen nuotinnusasunsa huolellisuudella ja monipuolisella musiikin ammattitaidollaan.

Lauluja siinä on 212 kappaletta, joista Herramme Tulee -kirjaan aikanaan siirtyi 141 ja Hengelliseen laulukirjaan 94. Käytössämme on vielä lauluja, joiden kautta voidaan elää niitä tuntoja, joita herätyksen alku innoitti. Niin yksilö- kuin yhteisö tasolla.

Muuttuvat laulut

Laulukirjasta toiseen siirryttäessä laulujen tekstejä usein uudistettiin. Etsittiin ymmärrettävämpää kieliasua. Seurattiin myös erilaisia kirjallisia trendejä. Niitä siivottiin joskus ronskista ilmaisusta. Mahdollista on, että myös Jumala ompi linnamme laulun 3. säkeistö koettiin liian räiskyvänä.

Maailma vaikk`ois täynnänsä Pimeyden enkeleitä,

Päällemme syösten päänänsä, he eivät voita meitä.

Ne raivotkohon vaan Ja syöskööt kiukkuaan.

Ne saanehet on jo Herralta tuomion:

Yks sana heidät kaataa.

 

Parannus vai laimennus

Ajan ilmaisutapoja mukaillen lauluista tehtiin hovikelpoisempia, asiallisempia. Lyhenteet, joilla suomenkielen pitkäsanaisuutta oli soviteltu runo- ja laulurytmeihin helpommin istuviksi, eivät tiettynä aikana olleet hyväksyttyjä. Kokonaisten sanojen myötä sisällön sävy saattoi tosin muuttua oleellisesti.  Esimerkkinä tunnetaan laulu, jossa oli alkuperin hellä kysymys: Kuink` on kalliin sielus laita? Sen uusi muoto: Kuinka on sun sielus laita, kaikui sitten laulettaessa usein kovastikin komentaen.

Laulujen alkuperäisajatuksen ulottuvuuden vaaliminen koettiin toissijaiseksi ja se muuttui helposti toisenlaisten uskonkäsitystenkin värittämäksi.  Suojakallioni laulun teksti uskoi alkuperäisenä:

Kallio kun halkesit, Kätke Sinä sieluni!

Weri, Wesi ristilläs Wuoti Sinun kyljestäs.

Sepä minut puhdistaa Synnistä, sen vallasta.

Tuska, työ ja hikeni Turha on Sun eessäsi.

Eipä auta intoni, Alituinen itkuni.

Synti vain on minussa, Pelastuksen Sinussa.

 

Rakkaus on lempeä

Rakkaus-sana voi kuulostaa konsonanttirunsaudessaan välillä aika karskilta ja taipuu vaikeasti lauluihin. Viime vuosisadan alkupuoliskolla sen synonyyminä käytettiin paljon lempi -sanaa.

Pehmeydeltään ja laulettavuudeltaan lempi-sana oli paljon ilmaisuosuvampi. Kansa lauloi mm.:

Jeesuksen lemmestä kerro, syömeeni että se soi. Hänestä laulusi laula, suloin mi sointua voi.

Joh. 3:16 tekstiin tehty laulu taas kuului: Niin lempi Luoja maailmaa, ett` antoi Jeesuksen.

Söikö lempi-sanan liika hempeys sen uskottavuutta? Tuliko tilalle enemmän arkiselta kalskahtava rakkaus-sana, josta turhat tunnelmat oli karsittu pois? Elämä valikoi sanoja.

 

Laulujen retroliike

Kieli muuttuu. Tänään sen kirjo on huomattavasti laajempi ja oikeaoppisuudestaan sallivampi kuin menneinä vuosina. Etsitään ilmaisuja, jotka kohtaavat ihmistä. Kieli voi olla dynaamista enemmän kuin puhdasoppista. Viestin ydin ratkaisee.

Jää luoksen`, yö mun kohta yllättää,

On ehtoo, rakas Herra luoksen`jää!

Kun pettäin poistuu multa ystävän`,

Sä kaikkein apu, asu tykönän`!

 

Virret ovat jo löytyneet. Onko nyt vuorossa helluntailaulujen retroliike? Voi uumoilla, että se mikä on uutta, on sitä vanhaa.  Lauluissakin.

Pirkko Hyttinen, dipl. pianisti,

Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n pj

Julkaistu Ristin Voitto -lehdessä kevät 2012