WHO:n mukaan vaarassa ovat erityisesti 12–35-vuotiaat, joista noin puolet kuuntelee musiikkia liian kovalla matkapuhelimistaan tai muista laitteista. Lisäksi muun muassa konserttien liian kovaääninen musiikki uhkaa kuuloa.
Maailman Terveysjärjestön määritelmään mukaan melu on epätoivottava ja terveydelle haitallinen ääni. Melun vaikutus kasvaa sitä mukaa, kun melussa vietetty aika pitenee. Kun esim. desibelimäärä nousee kolmella, turvallinen melussa oloaika puolittuu. Esimerkiksi yli sadan desibelin melussa voi turvallisesti oleskella ilman kuulonsuojaimia vain muutamia minuutteja kerrallaan.

WHO suosittelee korvatulppien käyttöä kovaäänisessä ympäristössä sekä säännöllisiä kuulontarkistuksia. (STT 2015.)

Soiko seurakunnissamme musiikki liian voimakkaana?
Helluntaiseurakuntien Musiikki ry:n (HSMry:n) äänentoistovastaavan Jarkko Makkosen mielestä WHO:n huoli on todellinen ja koskee seurakuntiamme. Ongelmia ei niinkään tule sunnuntain päiväkokouksissa, mutta suurtapahtumat, konsertit ja nuorten tilaisuudet ovat haastavia, koska osa kuulijoista haluaa musiikin tulevan lujempaa ja osa toivoo musiikin tulevan hiljempaa.
– Tampereen Helluntaiseurakunnassa tuli jo vuosia sitten tarve määrittää äänenkäytön rajat, muutama ylilyönti sai sen aikaan, kertoo Makkonen. – Tuli myös huoli: entä jos meidän tilaisuudessamme joku saa kuulovaurion? Tutkin asiaa, ja Musiikki- ja viihdealan meluntorjuntaohjeen mukaan teimme sopivan ohjeistuksen, jonka vanhimmisto hyväksyi käyttöömme. Tämän jälkeen on oltu tyytyväisiä, jopa nuortenilloissa, hymyilee Makkonen. Toivon, että myös muut seurakunnat toimivat näin. Apua saa HSMry:ltä tai muilta alan ammattilaistahoilta.

Tilaajan ongelma
Jarkko Makkonen muistuttaa, että konsertin järjestäjällä on vastuu ja artistin pitää kunnioittaa järjestäjien asettamia rajoja. Tilaisuuden mainoksessa voisi olla maininta korvatulppien käyttämisestä ja yleisön kannattaa myös pohtia, millaiseen konserttiin on menossa.
– Kun tilaaja, yleisö ja bändi kohtaavat, ollaan hyvin maalissa.

Markku Sandberg

Lisätietoa:
http://www2.siba.fi/harjoittelu/img/meluntorjuntaohjedirsov.pdf
https://fi.wikipedia.org/wiki/Melu

Elävä musiikki tuottaa erilaisia kuulokuvia riippuen esittäjästä, paikasta, kuulijasta ja äänentoistoa hallinnoivasta miksaustavasta. Mitä tarjoillaan kuultavaksi? Aina kuulokuvasta ei voi päätellä, millaiseksi se oli alun perin tarkoitettu.

Peipon balanssi

Alkukesästä lintujen laulamisinto on parhaimmillaan ja niiden konsertti on kuulijan ulottuvilla pienen pysähtymisen ja hiljentymisen myötä. Itävallassa muutama kesää sitten suuren ulkoilma-auditorion lavalla soi Mozartin pianokonsertto. Pianisti ja orkesteri soittivat. Musiikki välittyi avoauditorion ylempiin osiin äänentoiston avulla. Kesken soittoa ylimmän katsomon reunalle lennähti peippo. Hetken kuunneltuaan se alkoi viritellä omia soolojaan Mozartin rinnalle, kuin olisi ollut suvereenina osana sävellystä. Mitä runsaammin ja heleämmin pianon kuviot soljuivat, sitä innokkaammin ja koreammin peippo heitti vastamelodioitaan ilmoille. Yleisö oli haltioissaan ja niin tuntui peippokin olevan. Sävellajien käsittely sillä oli vapaata ja yllättävää. Epäilemättä peippo päihitti kekseliäisyydessään Mozartin. Luonto, Mozart ja äänentoisto olivat balanssissa.

Ääni hallintaan

Kesä on hengellisten juhlien aikaa, joita vietetään myös ulkoilmatapahtumina. Niissä musiikki ja ääni sitten rajoittuvat harvoin sinne, minne pitäisi, vaan tunkeutuvat hallitsemattomasti sinnekin, missä niitä ei välttämättä haluta kuulla. Koko tapahtuman keskinäinen äänibalanssi on löytämisen väärtti.

Balanssi hakusessa

Musiikkitilaisuuksista yleisö löytää ne, joissa esiintyjien joukko herättää kiinnostusta. On hyviä solisteja ja soitinarsenaali kunnioitettavan monipuolinen. Näitä mennään kuuntelemaan! Kuulijan odotusarvo on korkealla ja lavakattausta katsellessa hänelle syntyy ennakkokäsitys tulevasta kuulokuvasta.
Musiikin rävähtäessä ilmoille näkeminen ja kuuleminen osoittautuvat sitten eripariksi. Jos oltiin tultu kuulemaan lahjakkaiden solistien persoonallista tulkintaa, kuulokuva tarjoaakin jotain muuta. Pääosissa ovat musiikin matalat alueet, rytmityksen rankka pakkopaita sekä diskantin metallikas, korville kilahtava kireys. Volyymia kyllä löytyy yli kuulonhuoltoliiton antamien suojarajojen, mutta ei musiikin keskialueelle, jossa ihmisääni paljolti operoi. Lavalla olevasta näkymästä voi päätellä, että laulajat kyllä ponnistelevat sinnikkäästi, mutta ilmaisu ei kanna lavan reunaa kauemmas. Solistit jäävät sivuosaan, koska kuulokuvassa heille ei jää muuta kuin kalpean kapea äänitila.

Kuulokuvan rakenne säilyy lähes ennallaan, vaikka laulut ja laulajat vaihtuvat. Balanssin merkitys tarjonnassa on sivuutettu.

Näkö- ja kuulokuva sama

Toisessa tilaisuudessa laulusolistit ja soittajat herättävät myös kiinnostusta. Tullaan kuulolle ja odotetaan parasta.

Soitto säkenöi esiin vahvalla otteella ja valmistaa tilaa laulajille. Musiikin myötä hetki avautuu odotetulle sanomalle, jonka armoitetuiksi kanaviksi laulajat osoittautuvat. Laulussa alkaa hehkua iankaikkisen elämän energia ja soittajat elävät täyspainoisesti mukana tässä evankeliumin ilotulituksessa. Kuulokuvassa on tilaa kaikille! Kuulijankaan ei tarvitse hapuilla sanojen ja äänten viidakossa, päästäkseen jyvälle, mistä on kyse. Musiikki avautuu kaikkine vivahteineen ja väreineen kuljettaen kuulijaa hengellisen elämän moninaisiin näköaloihin.

Kuulokuva rakentuu hengellisessäkin musiikissa sen mukaan, mikä koetaan tärkeimmäksi ja miten se halutaan tarjoilla.

Pirkko Hyttinen, dipl. pianisti
Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n pj

Julkaistu RV-lehdessä syksy 2015

kuva: Wikimedia Commons