Mikä ilo, kun perhe kokoontuu yhteiseen hetkeen. Viikonloput ovat ihania hetkiä perheen
kanssa. Kukin perheenjäsen tuo omat toiveensa viikonloppuun ja näitä toteutetaan parhaan
mukaan. Teinit toivovat sipsiä ja pizzaa, aikuiset salaattia ja kanaa.
Perheessä parasta on se, että siinä vanhemmat ja lapset, isovanhemmat ja muu suku –
kaikki niin erilaisia, eri-ikäisiä, omine mieltymyksineen, kohtaavat toisensa rikastuttaen
toinen toistensa elämää. Erillisiä yksilöitä mutta kuitenkin niin riippuvaisia toisistaan.
Näin se on seurakunnassakin. Viikko huipentuu sunnuntaina yhteiseen perhejuhlaan,
Jumalanpalvelukseen. Kokoukseen tulee koko perhe taaperoista vanhuksiin. Siksi olisikin
hyvä, että sunnuntai-kokousten musiikki olisi meille kaikille periaatteella; jotain vanhaa, jotain
uutta ja jotain siltä väliltä. Vanhat virret ovat mitä ihanimpia ylistyslauluja, joita soisi myös
nuoren polven ottavan modernimpien ylistyslaulujen rinnalle. HL lauluista mm. Puhalla
Jumalan tuuli, Sinun ristisi juurella Jeesus olen rauhan löytänyt…. Yhdistellään rohkeasti
uutta ja vanhaa!
Pohjimmiltaan kaikki musiikki on ylistystä. Ylistä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa
on Hänen pyhää nimeään!
Kaikentyyliselle musiikille on hyvä antaa tasapuolisesti tilaa. Meillä Keravan
Helluntaiseurakunnassa on sunnuntaisin sulassa sovussa niin räppiä kuin oopperaakin
tavanomaisen musiikin lisäksi.
Kun musiikkiväki pääsee palvelemaan tasavertaisina, synnyttää se siunauksen kierteen,
kannustavan ja toinen toistaan tukevan ilmapiirin. Palveleva seurakunta on palava
seurakunta ja palava seurakunta on kasvava seurakunta.
Keravalla olemme tehneet pitkäjänteistä työtä yhdessä pastoreiden Jori Asikaisen ja Jaakko
Sopasen kanssa siinä, että sunnuntain musiikki yhdistää seurakuntaa eikä hajota sitä. Meillä
musiikkikoordinaattoreilla on suuri vastuu olla yhdistämässä seurakuntaa musiikin avulla.
Meidän tulee olla myös nostamassa ihmisiä palvelemaan ja varustaa uusi sukupolvi
palvelukseen. Tunnista ihmisten kutsu ja voitelu! Kun nuorille perustetaan omia ryhmejä, on
hyvä olla aluksi tukena ja kannustamassa, jos sellaiseen on tarvetta. Musakoordinaattoria ei
ole kutsuttu itse täyttämään kaikkien kokousten musiikki itsellään, vaan varustamaan,
siunaamaan ja nostamaan ihmiset palvelukseen.
Kun aloitin musiikkikoordinaattorina joitakin vuosia sitten, kävin ensiksi läpi seurakuntalaiset
ja etsin sieltä penkeistä musiikkiväen palvelemaan. Kaikille halukkaille etsittiin sopiva paikka
palvella. Perustettiin uusia ryhmiä, yhdisteltiin vanhoja, jotta kaikille tulee tilaa palvella.
Seurakuntakuoroon, jota Irja Kuisma ansiokkaasti vetää, ovat kaikki tervetulleita. Pienempiin
ryhmiin pääsee, kun on musiikillista osaamista riittävästi. Kaikille ryhmille pyritään antamaan
tasapuolisesti palveluvuoroja. Meillä ei ole suosikkeja, vaan kaikki ovat yhtä tärkeitä ja
jokaisella meistä on jotakin annettavaa. Jumala käyttää meistä jokaista.
Meiltä löytyy nuorten ylistysryhmiä, seurakuntakuoro, evankelioivampia lauluryhmiä, – kaikki
sulassa sovussa rakennamme Jumalan valtakuntaa ja seurakuntaa. Sunnuntai-kokousten
lisäksi meillä on FLOW – Ilta Jumalan läsnäolossa, ylistyksen ja palvonnan iltoja, joissa on
rukousta ja pitkä ylistys ja palvonta. Israel – illoissa taas musiikki on iloista hebrealaista
musiikkia. Suunnitteilla on myös mahdollisesti Gospel Cafe – tyyppistä evankelioivamman
musiikin iltaa. Uturn Youth – illoissa taas on nuorten upeaa ylistysmusaa niin enkuksi kuin
suomeksikin.
Käsi kädessä yhdessä teemme työtä.Saamme palvella elävää Jumalaa ja odotamme, että
Jumala ilmestyy tässä maassa, että tulee vielä se herätys, jota on rukoiltu niin kauan. Siinä
kaikenlaisella musiikilla on paikkansa. Ollaan niitä saviastioita, jotka Jumala saa täyttää ja
käyttää, niinkuin Hän haluaa. Ole siunattu!
Tiina Tuulari