Äänentoiston vaiheista

Sata vuotta äänellä

Satavuotias helluntaiherätys on edennyt pitkän matkan äänen kuulumisen osalta helluntaisanomaa julistaessaan ajan saatossa. Alkuaikojen pirttikokouksissa puhe- ja lauluääni riitti sellaisenaan. Kokoustilojen ja väkimäärän kasvaessa puhujalla piti olla myös äänenvoimaa, jotta kansa voisi kuulla. Ääneltään kovin hiljaisia ei puhujan paikalla useinkaan nähty. Evankelistat olivatkin muodoltaan kookkaita, vahvoja – äänen resonanssi kohdillaan. Heidän puheensa kantoi kevyesti suurenkin rukoushuoneen takapenkille asti.

Sähköinen toisto itsestäänselvyys 

Tänään Keuruun kesäkonferenssin, niin kuin minkä tahansa suurjuhlien, koko ohjelmatoimi perustuu sähköiseen äänentoistoon. Tänä vuonna Keuruulla soi akustisesti ainoastaan soittokunnan Sata lasissa – järven rannalla.

Äänentoisto parhaimmillaan, kun sen olemassaoloa ei huomaa.

Sanonta pitää paikkansa. Konferenssin kokoisessa, laajentuvassa tapahtumassa tarkoituksenmukaisen äänentoiston ylläpitäminen ja kehittäminen on kuitenkin jatkuva haaste. Jatkuva siksi, että yhteiskunnassamme äänitasot nousevat kaiken aikaa. Kaikki haluavat tulla kuulluksi!

Juhannuskonferenssissa Ison-Kirjan kenttää reunustaa nyt jo viisi erikokoista ohjelmatelttaa sekä rekkalava. Ohjelmatoimintaa on kaikissa ja parhaimmillaan yhtäaikaisestikin.  Oman lisänsä äänimaailmaan antavat vielä ravitsemusteltat ja Missioteltta – ilman äänentoistoakin.  Äänentoisto kun ei kunnioita telttakangasta vaan kantaa rajattomasti ympäristöönsä. Tilanne johtaa helposti ylilyönteihin, jos ei huomioida äänen tunkeutumista myös naapuritelttoihin. Sen aiheuttamaan häirintään on pyrittävä löytämään apuja, jotta kaikilla olisi riittävästi myös ns. äänitilaa.  Muuten käy helposti niin, että kaikissa ohjelmatilanteissa vain nostetaan äänenvoimaa ja tuloksena on yhä kasvava kakofonian koko alueelle. Se puolestaan luo rauhattoman ja kestämättömän äänimaailman.

Kehittämisen keinoja

Konferenssitoimikunta on tietoisesti seurannut tilanteen kehittymistä.  Tärkeä askel kehittämisen mahdollistamiselle oli Seppo Saranpään tuleminen konferenssin päämiksaajaksi muutama vuosi sitten. Hänen osaamisellaan ja taidoillaan on rakennettu pitkäjänteisesti konferenssin koko alueen äänentoistoa toimivampaan suuntaan. Lisäksi kaikissa ohjelmateltoissa ovat palvelemassa miksaajavastaavat, joiden tehtävänä on ollut hallita äänitasot myös silloin, kun paikalla on vieraileva, musiikkiryhmän oma miksaaja. Miksaajavastaavilla päivittävät käytännön pelisäännöt palaverissaan konferenssin alussa.

Äänivalvojat     

Äänivalvojan nimeäminen konferenssin akuutteihin äänitilanteisiin on rakentanut kokonaisuutta ruohonjuuritasolla. Pasi Joensuun jälkeen kentällä on äänivalvojana palvellut Lassi Hyttinen ja hänen kanssaan nyt lisäksi Jarkko Makkonen. Jokavuotisissa raporteissaan he ovat yhdessä miksaajavastaavien kanssa kirjanneet ehdotuksia konferenssin äänimaailman parantamiseksi. Tämän vuoden merkittävä tekijä oli rekan miksaajaryhmän mukaantulo äänentoistovastaavien tiimiin ja yhteisen tekemisen ideaan. Se oli hyvä askel eteenpäin.

Kuulemisen suunta

Koko ison äänentoistotiimin yhteiset ponnistelut ovat pitkällä tähtäimellä näyttäneet suuntaa, joka on toivottavasti ollut jo huomattavissa .

Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanan kautta.  Sana haastaa myös: Jolla on korvat, se kuulkoon! Kuulon säilyminen on yksi äänentoiston näkökulma.

Pirkko Hyttinen, dipl. pianisti
Helluntaiseurakuntien Musiikki ry:n pj

Julkaistu Ristin Voitto -lehdessä kesä 2012

Helluntailaulujen sata vuotta Suomessa

Hengellinen herätysliike on kaikkina aikoina etsinyt ja luonut omannäköiset laulunsa.  Herätys ja laulu ovat kuuluneet saumattomasti yhteen.  Suomessa helluntaiherätyksen innoittamista lauluista syntyi laulukirja, kaksikielinen Helluntailauluja – Pingstsånger. Kirjan kokosi ja julkaisi v. 1912 pastori Gerhard Smidt.

Huolellista työtä

Laulukirja tehtiin melko nopeassa aikataulussa, muttei mitenkään sutaisemalla. Laulujen arvostus näkyy julkaisujäljessä. Lopputulos hämmästyttää edelleen nuotinnusasunsa huolellisuudella ja monipuolisella musiikin ammattitaidollaan.

Lauluja siinä on 212 kappaletta, joista Herramme Tulee -kirjaan aikanaan siirtyi 141 ja Hengelliseen laulukirjaan 94. Käytössämme on vielä lauluja, joiden kautta voidaan elää niitä tuntoja, joita herätyksen alku innoitti. Niin yksilö- kuin yhteisö tasolla.

Muuttuvat laulut

Laulukirjasta toiseen siirryttäessä laulujen tekstejä usein uudistettiin. Etsittiin ymmärrettävämpää kieliasua. Seurattiin myös erilaisia kirjallisia trendejä. Niitä siivottiin joskus ronskista ilmaisusta. Mahdollista on, että myös Jumala ompi linnamme laulun 3. säkeistö koettiin liian räiskyvänä.

Maailma vaikk`ois täynnänsä Pimeyden enkeleitä,

Päällemme syösten päänänsä, he eivät voita meitä.

Ne raivotkohon vaan Ja syöskööt kiukkuaan.

Ne saanehet on jo Herralta tuomion:

Yks sana heidät kaataa.

Parannus vai laimennus

Ajan ilmaisutapoja mukaillen lauluista tehtiin hovikelpoisempia, asiallisempia. Lyhenteet, joilla suomenkielen pitkäsanaisuutta oli soviteltu runo- ja laulurytmeihin helpommin istuviksi, eivät tiettynä aikana olleet hyväksyttyjä. Kokonaisten sanojen myötä sisällön sävy saattoi tosin muuttua oleellisesti.  Esimerkkinä tunnetaan laulu, jossa oli alkuperin hellä kysymys: Kuink` on kalliin sielus laita? Sen uusi muoto: Kuinka on sun sielus laita, kaikui sitten laulettaessa usein kovastikin komentaen.

Laulujen alkuperäisajatuksen ulottuvuuden vaaliminen koettiin toissijaiseksi ja se muuttui helposti toisenlaisten uskonkäsitystenkin värittämäksi.  Suojakallioni laulun teksti uskoi alkuperäisenä:

Kallio kun halkesit, Kätke Sinä sieluni!

Weri, Wesi ristilläs Wuoti Sinun kyljestäs.

Sepä minut puhdistaa Synnistä, sen vallasta.

Tuska, työ ja hikeni Turha on Sun eessäsi.

Eipä auta intoni, Alituinen itkuni.

Synti vain on minussa, Pelastuksen Sinussa.

Rakkaus on lempeä

Rakkaus-sana voi kuulostaa konsonanttirunsaudessaan välillä aika karskilta ja taipuu vaikeasti lauluihin. Viime vuosisadan alkupuoliskolla sen synonyyminä käytettiin paljon lempi -sanaa.

Pehmeydeltään ja laulettavuudeltaan lempi-sana oli paljon ilmaisuosuvampi. Kansa lauloi mm.:

Jeesuksen lemmestä kerro, syömeeni että se soi. Hänestä laulusi laula, suloin mi sointua voi.

Joh. 3:16 tekstiin tehty laulu taas kuului: Niin lempi Luoja maailmaa, ett` antoi Jeesuksen.

Söikö lempi-sanan liika hempeys sen uskottavuutta? Tuliko tilalle enemmän arkiselta kalskahtava rakkaus-sana, josta turhat tunnelmat oli karsittu pois? Elämä valikoi sanoja.

Laulujen retroliike

Kieli muuttuu. Tänään sen kirjo on huomattavasti laajempi ja oikeaoppisuudestaan sallivampi kuin menneinä vuosina. Etsitään ilmaisuja, jotka kohtaavat ihmistä. Kieli voi olla dynaamista enemmän kuin puhdasoppista. Viestin ydin ratkaisee.

Jää luoksen`, yö mun kohta yllättää,

On ehtoo, rakas Herra luoksen`jää!

Kun pettäin poistuu multa ystävän`,

Sä kaikkein apu, asu tykönän`!

Virret ovat jo löytyneet. Onko nyt vuorossa helluntailaulujen retroliike? Voi uumoilla, että se mikä on uutta, on sitä vanhaa.  Lauluissakin.

Pirkko Hyttinen, dipl. pianisti,

Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n pj

Julkaistu Ristin Voitto -lehdessä kevät 2012