Laulamaan! kokosi yli 100 laulajaa Lahteen

Laulamaan! -kuorotapahtuma kokosi yli 100 laulajaa viikonlopuksi Lahteen.

Lahden Helluntaiseurakunnassa järjestettiin Laulamaan! -kuorotapahtuma 13.-14. huhtikuuta. Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n kuorotapahtumaan osallistui 100 laulajaa 24 paikkakunnalta. Aikaisemmin Laulamaan! -tilaisuuksia on järjestetty Rauman Avainseurakunnassa ja juhannuskonferenssissa Keuruulla.

Viikonlopun harjoitustapahtuman kruunasi sunnuntain iltapäivän musiikkijumalanpalvelus teemalla: Jeesus on kanssasi. Kuoro johdatti seurakuntaa rukoukseen ja ylistykseen. Laulut toimivat myös osana jumalanpalveluksen saarnaosuutta. Puheessaan Lahden Helluntaiseurakunnan pastori Tino Varjola piti tapahtumaa rohkaisevana ja innoittavana.

Kuorossa laulaminen on yleisesti hyvin suosittua ja haluamme vahvistaa sitä myös seurakunnissamme, toteaa kuoron harjoittamisesta ja johtamisesta vastannut Juha Törmä. Tapahtumaan osallistuneet Johanna Nimako Lahdesta ja Saara Kumpunen Karhulasta totesivat saaneensa uutta innostusta oman seurakunnan musiikkityöhön.

Kuorolaisilta saatu palaute kannustaa meitä jatkamaan Laulamaan! -tapahtumien järjestämistä. Vapaaehtoistyön ansiosta myös järjestämisen kustannukset jäävät maltillisiksi, toteavat Heli Ahvenainen-Saaristo ja Eija Rusi-Rodriguez Helluntaiseurakuntien musiikki ry:stä.

Kuoro ja soittajat valmistautumassa sunnuntain musiikkijumalanpalvelukseen. Kolmas Laulamaan! -tapahtuma järjestettiin Lahdessa, ja saatu palaute kannustaa järjestämään tapahtumia myös jatkossa.

 

Teksti ja kuva  Jarkko Makkonen, HSM ry