Kuorolaulun yhteisöllisyyttä Raumalla

Raumalla koettiin marraskuussa innostava ja yhteisöllinen viikonloppu, kun kuorolaulun taitajat kokoontuivat Avainseurakunnan tiloihin harjoittelemaan uuden Laulamaan!-nuottijulkaisun lauluja. Viikonloppu huipentui sunnuntai-iltapäivän musiikkijumalanpalvelukseen. Avainseurakunta ja Helluntaiseurakuntien musiikki ry (HSM) järjestivät tilaisuuden osana Laulamaan!-musiikkitapahtumien sarjaa. Ensimmäinen Laulamaan!-tilaisuus koettiin jo kesän juhannuskonferenssissa Keuruulla.

Toivon iltapäivä oli valittu musiikkijumalanpalveluksen teemaksi. Laulujen sanoma keskittyi toivon sanomaan: lauluja ja puhetta hyvästä ja kaikkivaltiaasta Jumalasta, pelastuksesta ja armosta sekä matkasta kohti parempaa Jeesuksen kanssa.

Viikonlopussa mukana ollut Sanni Soininen Raumalta totesi, että laulaminen isossa kuorossa oli hieno kokemus. Sannin mukaan lauluohjelmisto oli mukavan monipuolista ja sopivan haastavaa. Hän koki saaneensa hyvää ohjausta ja uutta oppia omaan laulamiseen. Johtajana ja harjoittajana toiminut Juha Törmä Helluntaiseurakuntien musiikki ry:stä sai muiltakin kuorolaisilta erinomaisen hyvää palautetta. Lasse Laine Järvenpäästä oli iloinen, että pitkästä aikaa järjestettiin tällainen isomman kuoron tapahtuma. Hän kehui viikonlopun ohjelmaa hyvin tehokkaaksi ja antoisaksi. ”Avainseurakunnan järjestelyt olivat toimivat, ja ystävälliset seurakuntalaiset olivat meitä vastassa. Kannatti lähteä mukaan kauempaakin.”, Lasse toteaa. Tapahtuman kuoro keräsi laulajia jopa 15 paikkakunnalta. Sannin mielestä yhteisöllisyys tuli upeasti esille, kun eri-ikäiset ja toisilleen osittain tuntemattomat laulajat kokoontuivat yhteen. ”Tällainen tapahtuma tuo lisää kipinää seurakunnan musiikkitoiminnassa mukana olemiseen. Rohkeasti muutkin mukaan.”, kannustaa Sanni erityisesti nuoria laulajia.

Käytännön järjestelyistä vastannut Avainseurakunta ja pastori Tuomo Ahonen olivat erittäin tyytyväisiä tapahtumaan. ”Se toi siunauksen mukanaan seurakuntaamme. Toivon, että muissakin seurakunnissa voitaisiin ylläpitää kuoromusiikkia. Mari Lehtosen säveltämä ja sanoittama laulu Rukous jäi erityisesti mieleeni, se oli erittäin koskettava ylistyslaulu. Laulu sopisi monelle ylistysbändillekin”, Tuomo vinkkaa.

Helluntaiseurakuntien musiikki järjestää lisää Laulamaan!-tapahtumia vuodelle 2024. ”Seurakunnat voivat olla meihin yhteydessä, jos toivovat Laulamaan!-musiikkitapahtuman järjestämistä omalle paikkakunnalleen”, sanoo pianistina toiminut Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n Heli Ahvenainen-Saaristo.

Seuraava Laulamaan!-tapahtuma on 13.-14.4.2024 Lahden Helluntaiseurakunnassa.

Kuoro viimeistelemässä lauluja ennen jumalanpalvelusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Teksti Jarkko Makkonen
Kuva Heli Ahvenainen-Saaristo

Sini-Ilona Kieksi-Juvonen