Äänentoistoa ja äänenpoistoa

Kesän 2011 helluntaikonferenssin äänentoisto on vielä jonkin verran mielessä ja oikeastaan siitä syystä, että siinä otettiin iso askel oikeaan suuntaan. Tapahtuma-alueen ääniympäristö oli miellyttävämpi kokemus aikaisempiin vuosiin verrattuna.
Eri tapahtumateltoista kuului ääniä sieltä täältä, mutta yllättäviä äänipiikkejä tai koko aluetta häiritseviä melusaasteita ei ilmaantunut; tietenkään muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Erityiset kiitokset ovat paikallaan konferenssimiksaajien hyvälle asenteelle ja tahtotilalle luoda miellyttävä äänentoisto konferenssiyleisöä varten, vaikkakin tapahtuman aikana tiukka aikataulu ja tilaisuudesta toiseen vaihtuvat musiikkiryhmät tekevät aina kokonaisuuden hallinnasta erittäin haastavan, välillä jopa lähes mahdottoman. Haluamme jatkossakin tukea tapahtuman miksaajia tämän työn onnistumisessa mahdollisimman hyvin.

Tänä vuonna konferenssitapahtuman desibelirajaan tehtiin muutos ja sitä pudotettiin 94 desibelistä 91 desibeliin (A-painotuksella). Vaikutukset tälle toimenpiteelle olivat havaittavissa miellyttävämpänä ääniympäristönä tapahtuma-alueella. Mielestäni musiikin dynamiikasta ei tässä yhteydessä jouduttu tinkimään. Desibelimittareilla tehtävillä äänenpainemittauksilla varmistetaan turvallinen ääniympäristö tapahtumayleisölle. Tilaisuuden tai tapahtuman järjestäjällä on jo pelkästään Suomen lain nojalla vastuu asian huolehtimisesta annetuissa rajoissa. Desibelimittaukset ja ääniympäristön valvonta kuuluvat myös konferenssitapahtuman rutiineihin. Äänenpainemittaukset mielletään yleensä kontrollointi- tai kyyläysmenetelmiksi, mutta ne ovat myös yksi määrite miellyttävälle esitykselle tai musiikkikokemukselle, vaikkakin oleellisimman osan siitä muodostaa aina esityksen varsinainen sisältö ja sointi. Musiikkiesityksen sointi – tai tuttavallisemmin soundi – joutuu usein esityksen arvioinnin kohteeksi ja siinä yhteydessä korostuu myös äänentoistotekniikan toimivuus. Mitä luonnollisempi soundi, sitä onnistuneempi toteutus – motto tuntuu toimivan kerrasta toiseen.

Tavoitteenamme on jatkossa kehittää konferenssitapahtuman ääniympäristöä niin äänenpainekontrollin kuin soinnillisten tavoitteidenkin osalta. Mikä tärkeintä, parhaimmillaan nämä seikat parantavat varsinaisen esityksen onnistumista ja edistävät esityksen välittämää sanomaa.

Jarkko Makkonen

RV: Jumalanpalveluksen musiikki on enemmän kuin makuasia

Ajatus jumalanpalvelusmusiikista makuasiana on vahvasti juurtunut herätysliikkeeseemme, kuten aiheesta käytävä keskustelu osoittaa. Samalla kun keskustelussa pyritään otamaan huomioon erilaisia makumieltymyksiä, siitä puuttuu lähes kokonaan ajatus seurakunnan yhteisestä jumalanpalvelusmusiikista. Tässä kirjoituksessa esitän rakentavasti ja hiukan kärjistäen vaihtoehtoisen ajattelutavan jumalanpalvelusmusiikkiin liittyen.

Erilaisten musiikkimakujen kyseleminen johtaa siihen, että jumalanpalveluksessa pyritään antamaan konsensushakuisesti ”jokaiselle jotakin”, tai sitten järjestetään omia tilaisuuksia erilaisen musiikkimaun omaaville eri kohderyhmille. Tästä seuraa markkinataloudesta tuttu ilmiö: kuluttajat äänestävät jaloillaan, jollei seurakunnan tarjonta vastaa heidän omia mieltymyksiään. Seurakunta saa mitä tilaa ja mihin kuulijat opetetaan. Lopputuloksena uskonyhteisö pirstaloituu, koska uskovien makumieltymyket eroavat toisistaan.

Vaihtoehtona esitän, että jokainen nauttisi omasta mielimusiikista kotonaan. Allekirjoittanut ei voisi kuvitellakaan omaa mielimusiikkiaan soitettavan seurakunnassa. Souad Massin elektroakustinen folk-pop on viihdemusiikkia, eikä sovi jumalanpalvelukseen, vaikka mielestäni hyvää musiikkia onkin.

Jumalanpalveluksen yhteydessä tulisi sitä vastoin oivaltaa, että siellä soitettavan musiikin ei tarvitse olla kenenkään mielimusiikkia. Koska se voi olla paljon enemmän! Musiikilla ja laululla on kristillisessä hartauselämässä oma pyhä ja syvempi tehtävänsä. Myös nuoret voivat tämän oppia, mikäli seurakuntayhteisö ja hengelliset johtajat heitä siihen ohjaavat.

Jumalanpalveluksessa tulisi olla oma tapa laulaa ja soittaa.  Lisäksi jumalanpalvelusmusiikin tulisi olla tyyliltään sellaista, joka ei ole populaaria – eli sitä musiikkia, mikä soi joka paikassa – eikä myöskään liian taiteellista ja hienostelevaa. Seurakunta olisi tällöin musiikillisesti itsenäinen vyöhyke, joka kulkee vastavirtaan nykyaikaisten ihmiskeskeisten suuntausten kanssa ja jonka jumalanpalvelusmusiikki tuo siunauksen niin nuorille kuin vanhemmillekin.

Mielestäni Tuomasmessussa on onnistuttu tässä hyvin, joten se toimii ihanteellisena esimerkkinä. Tuomasmessun musiikki ei tavoittele mitään ”maailmallista” musiikillista linjaa. Siinä yhdistää niin vanhempia kuin uudempia hengellisiä lauluja, virsiä ja kuoroja. Lisäksi vaihtoehtona esiintymiselle on lähes poikkeuksetta kuoron ja seurakunnan yhteislaulua ja soitinmusiikkia.

Musiikki-instrumenttien suhteen kaikkiruokainen messumusiikki on omalla tavallaan rikasta ja monipuolista. Niin nuoret kuin vanhemmat näyttävät löytäneen omakseen tämän laulun ja musiikin, joka on kaikille yhteistä ikäkaudesta riippumatta. Helluntailaisillakin on tästä opittavaa.

Tuomasmessun musiikki on hiljentymiseen ja rukoukseen sopivaa, sekä innostavaa ja rohkaisevaa. Samalla se tukee jumalanpalveluksen eri vaiheita ja niille asetettuja tavoitteita. Se on myös riittävän nykyaikaista ollakseen tätä päivää, ja riittävän erilaista ollakseen ”pyhää”.

Kun tällainen jumalanpalvelusmusiikki opitaan, kaikki voivat siihen sydämestään osallistua, musiikkimauistaan riippumatta. Seurakunta on silloin askeleen edellä tätä maailmaa.

Vesa Kallinen
vekallinen@gmail.com

Julkaistu Ristin Voitto -lehti nro 33/2011 -MIELIPIDE – Kallinen-

RV: Musiikin ammattilainen, mahdollisuus vai riesa?

Parikymmentä vuotta sitten kristitty kollega esitti kysymyksen, miksi ammattimuusikkoja on seurakunnissa niin vähän. Tilanne ei liene suuresti muuttunut. Henkilökohtaisen uskon omaavia musiikin ammattilaisia tapaa kuitenkin musiikkipiireissä enenevässä määrin.
Jostain syystä he edelleen harvoin löytävät tiensä seurakuntaan tai ovat kerran löytäneet, mutta väistyneet sitten sivuun.
Kysymys on hämmentävä siksi, että musiikki on kuitenkin kautta raamatunhistorian kuulunut jumalanpalveluselämän kantavaan rakenteeseen. Näin ollen ammattimuusikoiden harvalukuisuus on outoa. Tehtävän mukaan heidän soisi olevan toimessa runsaslukuisena, suurena voimavarana ja mahdollisuutena.
Asian tarkastelu herättää enemmänkin kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Haasteena erilaisuus
Erilaisuuden kirjo ihmisten kesken on laaja seurakunnassakin. Hyväksymisen toleranssi vaihtelee arjessa hyvinkin paljon.
Elämme ajassa, jossa seurakuntienkin toimintamalleissa korostetaan muiden hyveiden ohella erilaisuuden hyväksymistä. Käytännössä se voi kuitenkin tarkoittaa, että erilaisuus hyväksytään, mikäli se ei mitenkään näy, kuulu tai häiritse.
Miten asia on musiikissa ammattitaitonsa hankkineen seurakuntalaiseen suhtautumisessa? Seurakunnassa löytyy paljon eri ammatti-ihmisiä, joiden puoleen luontevasti käännytään, kun tarve vaatii. Musiikissa sen sijaan monilla meistä on jo näkemystä ja tietämystä oman kokemuksen perusteella. Miten tähän asettuu sitten se voimavara, jonka musiikin ammattilainen toisi seurakuntaan?
Tarvitaanko ammattimuusikon näkemystä erilaisissa musiikin suuntaviivojen ja kuulemisen äärellä oltaessa? Vai onko se riesa? Asia on ilmaistu joskus niinkin, että jos ammattimuusikot olisivat poissa kuvioista, seurakunnan musiikki toimisi hyvin!

Tulkintoja musiikissa
Toisinaan ammattimuusikko kohtaa seurakunnassa hämmentäviä tulkintoja ja kategoriointia musiikin tiimoilta. Asiayhteydet ovat ammattilaisen näkökulmasta usein keinotekoisia, yksipuolisen tietämisen ja ymmärtämisen tulosta. Ammattilaisen kuuleminen voisi tuoda tilanteisiin uutta näkökulmaa, mikä voisi ehkäistä tarpeettomia ristiriitoja ja toisaalta musiikin kaventumista.
Kristityllä musiikin ammattilaisella on myös kutsumuksensa. Onko seurakunnassa paikkaa kutsumukselle, aidolle ilmaisulle, joka ei ehkä kuulu seurakunnassa tuttuihin musiikin kategorioihin? Onko toisaalla taas vaarana nostaa musiikintekijä sanomansa yläpuolelle, missä hän joutuukin saappaisiin, joiden painoa ei jaksa kantaa?
Ammattimuusikko ei ole kaikenosaava, kaikentietävä automaatti. Pikemminkin hän on oppinut tietämään tietämisensä rajat musiikin äärettömyyteen syventyessään. Lähestymistapa on parhaimmillaan uteliaisuutta ja ihmettelyä Jumalan luomistyön äärellä. Kuulemiseen ja kuuntelemiseen herkistyminen on aukaissut kykyä ymmärtää äänimaailmoja ja musiikin viestintää näkökulmista, jotka eivät välttämättä heti aukene jokaiselle. On löytynyt myös niitä lainalaisuuksia, jotka kaiken Luoja on suuressa luomisen viisaudessaan asettanut musiikkiin. Ammattimuusikko etsii kätkössä olevaa laatua ja haluaa hioa sitä esiin, jotta musiikki löytäisi syvyyttä ja kauneutta siihen viestiin, jota se kantaa eteenpäin. Sen työn tekeminen on hänelle ilo ja siunaus.

Soveltamista
Osaamisensa soveltaminen seurakunnan musiikkielämään ei ole musiikin ammattilaiselle mikään helppo, yksiselitteinen asia. Rakentavaan yhteiseloon pääsemiseen voi kertyä matkaa. Meidän toivomme sen perimmäisenä rakentajana on Jumalan Pyhä Henki.
Seurakunta on Kristuksen ruumis, joka tarvitsee toimiakseen jokaisen jäsenensä, niin kuin jo korinttilaisille osoitettiin. Jumalan seurakunnassa on tilaa kaikille.

Pirkko Hyttinen
Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n puh.joht.
Julkaistu RistinVoitto lehdessä toukokuu 2011

Kuoro jumalanpalveluksessa gradu

Timo Ala-Vainion käytännön teologian pro gradu -tutkielma ”Kuoro jumalanpalveluksessa – musiikkilahjan käyttäjä vai hengellinen rakentaja”. Lue gradu [pdf-tiedosto 1.2mt]

– –

Muutama sana sinulle, joka luet graduani…

Tein kuorokyselyn syksyllä 2008. Kysely oli suunnattu helluntaiseurakuntien musiikkihenkilöille (lähinnä kuoronjohtajille) sekä seurakuntien työntekijöille (lähinnä pastoreille). Vaikka kyselystä on kulunut sen julkaisuhetkellä ”jo” kaksi vuotta, toivon, että löydät tekstistä ja tuloksista ne asiat, jotka palvelevat seurakuntaasi sekä kuoroasi tänään ja myös tulevina vuosina.

Toivon myös, että et lue graduani liian vakavasti. Tämä tutkimus on kuitenkin vain suhteellisen kokemattoman tutkijan pintaraapaisu suuresta ja monimuotoisesta aiheesta. Voi olla, että löydät gradustani tutkimustuloksen, joka ei sovellu ollenkaan teidän kuoroonne tai seurakuntaanne. Voi olla, että löydät gradustani tekstiä, joka nostaa myös tunteita pintaan. SIKSI – Jos tutkimukseni synnyttää keskustelua, toivon nöyrästi, että se olisi rakentavaa ja että sen seurauksena meidän kaikkien intomme palvella Vapahtajaamme ja Herraamme kasvaisi.

Voit lukea tekstin myös pikaversiona siten, että ensin luet tekstin alussa olevan TIIVISTELMÄN ja JOHDANNON sekä tekstin lopusta TUTKIMUSTULOSTEN YHTEENVEDON.

Ystävällisesti, Timo Ala-Vainio

RV: Ääni ja sen toisto

Äänentoisto on tärkeä elementti seurakuntakuvioissa. Ääni ja sen toisto ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Ihmisen tuottama ääni puheena tai musiikkina on rajallinen eikä aina kuulu toivotulla tavalla kuulijakunnalle. Sen vahvistaminen tavalla tai toisella on ollut välttämättömyys kautta aikojen.

Luonnon toisto

Alkumotto voisi olla: Niin metsä vastaa, kun sinne huudetaan. Varhaisin äänentoiston muoto lienee ollut kaiku.

Roomalaiset rakensivat amfiteattereita ja Jeesus puhui kansanjoukolle veneestä. Vuosisatoja sitten rakennettujen kirkkojen ja katedraalien akustiikassa tila täyttyi luomuäänellä.

Herätyksemme alkuaikoina äänentoisto oli harvinaista. Edellytyksenä tulla julistajaksi tarvittiin vahva ja resonoiva ääni.  Vaatimattomissa kokoustiloissa ääntä korottamalla saatiin puheen ydinkohdat kuulumaan aina perälle asti. Voi olla, että herätyksellemme ominainen laulava puhetapa on peräisin samasta tarpeesta.

Sähkö ja ääni

60-luvulla yleistyi äänentoistolaitteiden hankinta seurakuntiin, aluksi vain vahvistamaan puhetta. Sähkö oli tullut äänen ja toiston väliin. Monia julistajia se hämmensi, koska oli totuttu hoitamaan puhuminen ilman apuja. Äänen korottaminen – varsinkin runsaasti käytettynä – rasittikin sitten usein sen ajan kuulijan korvia.

Musiikissa ei alkuaikoina äänentoistoa juuri käytetty. Laulajien ja soittajien innoittuneet äänivarat riittivät kuulijoille. Hiljennyttiin kuuntelemaan. Sähköisten soitinten myötä piti sitten vahvistaa laulukin.

Ajan kuluessa kirkkojen ja salien rakentamisessa akustisten ominaisuuksien huomioon ottamista ei sen sijaan koettu enää niin tärkeänä. Sen oletettiin hoituvan tekniikan avulla.

Mahdollisuudet ja haasteet

Vähitellen laitteet kehittyivät. Yksinkertaisista, on-off nappulalla toimivista pikkulaatikkomalleista, siirryttiin miksauspöytiin. Mahdollisuudet kasvoivat. Ääntä voitiin muokata muotoon jos toiseenkin. Musiikin äänentoistosta tuli samalla monimutkaisempaa. Alkuperäisestä äänestä kuultiin enemmän ja vähemmän muuttunut toisto. Tuli parempi tai sitten ei.

Laitearsenaalin jatkaessa kehityskulkuaan, niiden hallinta oli asettamassa yhä enemmän haasteita käyttäjilleen. Seurakuntien äänentoistoon on kuitenkin onneksi löytynyt sitkeitä puurtajia, jotka ovat jaksaneet perehtyä miksauspöytien salaisuuksiin ja toimintakuvioihin. Tärkeäksi osaksi miksaajan työtä on tullut myös välttämättömyys oman musiikkimaailmansa ohella oppia tuntemaan monenlaista musiikkia. On tiedettävä, millaisen kuulokuvan lavalla olevat muusikot haluavat tarjota kuultavaksi. Sen löytymiseen tarvitaan korvaa ja kompromisseja, joita tekniikka sitten palvelee.

Samalla kuvioihin on tullut lisäelementtejä. Kuulokuvan rinnalle on noussut tarve kokea musiikki myös fyysisesti.

Äänentoisto on monipuolinen prosessi, jossa ovat mukana ihmiset, laitteet ja fysiikan lait. Mielekäs, täysipainoinen musiikkikuva syntyy monista osatekijöistä.

Avuntarvetta

Äänentoiston tulos muodostaa suuren osa seurakunnassa koettavasta ilmapiiristä. Asian hoitaminen voi kuitenkin olla haastava. Jo laitehankinnat tuottavat seurakuntien päättäjille päänvaivaa. Valikoima on valtava ja hinnakastakin. Ehdotuksia ja mielipiteitä laitteista riittää. Tarkoituksenmukaisen paketin löytäminen ei aina ole helppoa.

HSM ry on nyt rakentamassa seurakuntien avuksi äänentoistotiimiä, joka on valmis avustamaan niin laitehankinnoissa kuin koulutuksessakin. Tiimiä vetää Jarkko Makkonen. Koulutustapahtuma pidetään syyskuussa Lohjalla.

Pirkko Hyttinen
Helluntaiseurakuntien musiikki ry:n puh.joht.

Jk. Konferenssitilanteessa Jeesuksen käyttämä järvimalli voisi olla kokeilemisen arvoinen.

Julkaistu Ristin Voitto lehdessä

RV: Aiheita lauluun

Meill´ laulun aihe on verraton, sanotaan laulussa, joka löytyy pienen revanssinkin kokeneesta Pitkästä kirjasta. Herätyksessä laulettujen laulujen historiankulussa voi selvästi kuulla, minkä sisällön ja painotuksen verraton aihe on milloinkin saanut.

Tuonpuoleisessa vai tämänpuoleisessa.

Merkittävä vaikutus laulun aiheille on luonnollisesti ollut se, miten maamme ja maailma ympärillä makaa. Hengellisen laulun historia on pitkä jatkumo, joka on jatkuvassa liikkeessä ja heijastaa ympäristöään. Niin pitääkin. Silti sen ydin – evankeliumin ainutlaatuisuus ja muuttumattomuus – on luovuttamaton. Laulumme aihe erottuu muista.
Aika ajoin on hyvä miettiä Oskar Merikannon tunnetun laulun mukana: Miksi laulan?

Tämän päivän aiheita musikaalissa.

Lohjalla kuultiin helmikuussa viulunsoitonopettaja Tuomas Törmin säveltämä musikaali You And Me. Musikaalin aihe oli muhinut tekijänsä mielessä pitkään. Hän oli huolissaan nuorista. Niinpä You And Me nousi kannanotoksi nuorten pahoinvoinnista, josta viime vuosien koulusurmat ovat sen synkin puoli.
Teoksen käsikirjoitusta olivat nuoret itse muokanneet näköisekseen. Tekstin ote oli suorasukaista, aitoa ja kysymyksiä riittää: kelpaanko minä, riitänkö tällaisena, kuulunko joukkoon? Samalla etsitään onnellisuutta, rakastetuksi tulemista ja omaa paikkaa. Käydään kuoleman rajallakin. Toisaalta, sooloissa lauletaan kilvan individualismin ja Idolsin innoittamana: Minusta tulee jotakin!

Musikaalin alussa nähtiin keskinäisiä kuppikuntia ja niistä seurannutta koulukiusaamista, halveksintaa ja vallankäyttöä. ” Huomasitko, että ensin kaikki olivat siinä omissa porukoissaan?” kysyi mukana oleva teini-ikäinen oppilaani. ” Mutta vähitellen meistä tuli sitten yksi iso ryhmä!”
Keskinäinen kunnioitus – itsensä ja toisen hyväksyminen – prosessoitui esiin anteeksipyytämisen, sovinnonteon ja erilaisuudesta iloitsemisen kautta. Musiikki eli siinä sanottavassa myötä. Lopulta koko lava oli yhtä halaamista! Lähes parituntisena, yli 70 nuoren yhteisenä toteutuksena, tiiviinä puolenvuoden harjoitusputken tuloksena, You And Me oli energinen ja uskottava. Musiikilla oli nuorten ilmaisussa sanottavaa omaan maailmaansa.

Mutta siitä puuttui hengellinen ulottuvuus. Se, mihin minä uskon.
Kuitenkin sen sanomasta löytyi tavattoman paljon juuri niitä kysymyksiä, joihin evankeliumilla on olemassa iankaikkisia vastauksia!

Iankaikkisuus kiinnostaa

Maailmassa hamuillaan uusia tehoja uusilla trendeillä. Suositun Idols-tähden kiertue on saanut nimen Taivaallinen keikka. Se tulee olemaan myös ensimmäinen, joka esitetään lentokoneessa! Kyse ei ole hengellisestä laulusta, mutta hengellinen mielikuva on käytössä – suorastaan yläilmoissa.

Äskettäin nähdyssä Tv:n Voimala-ohjelmassa keskusteltiin syövänhoidosta. Kaiken sairaudesta selviämisen näkökulmien lisäksi professori Inkeri Elomaa ottaa ohjelmassa esiin elämän rajallisuuden. ”Me kaikki kuolemme”, hän ravistaa. ” Mihin tarttua, kun kuolema kolkuttaa olkapäähän?” Lääkärinä tilanteissa olleena hän patistaa käsittelemään kuoleman jälkeisen elämän kysymyksiä ajoissa: ”Onko kuoleman jälkeistä elämää? Uskonko siihen? Sen edessä olemme viimeistään tasa-arvoisia.” hän muistuttaa.

Iankaikkinen elämä lauluissa

Aiheena iankaikkisuus on uskomme päämäärä ja siksi erikoisalaamme. Verraton laulun aihe! Ehkä kuolemalla pelottelu menneiden laulujen sanomassa on siirtänyt painopisteen evankeliumin merkityksestä enemmän tämän elämän ympyröihin. Onko nyt tullut aika painopisteen siirtämiseen?
Kristuksen sovitustyö on tie iankaikkiseen elämään. Siinä on koko evankeliumi. Se on musiikkia syvempi.
– Meill laulun aihe on verraton, se ompi aiheista suurin.

Pirkko Hyttinen
Hsm ry:n puh.joht.

Julkaistu Ristin Voitto lehdessä 15/2010